Iso vihko

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

11/1988

Teosarvio

Unkarilaissyntyisen Agota Kristofin esikoisteos rakentuu lakonisin lausein etenevistä episodeista, joissa on samalla kertaa tyyliteltyä yleispätevyyttä ja realistisen tuntuista miehitetyn maan sota-ajan arjen havainnointia. Päähenkilöinä ovat Isoäidin luo Pieneen Kaupunkiin evakuoidut kaksospojat. Heidän maailmansa ei joistakin viittauksista päätellen ole vanhempienkaan luona ollut lapsen maailmoista tavanomaisimpia, mutta sota saa heidät kehittämään amoraalista lahjakkuuttaan erityisen kekseliäästi ja samalla kuolemanvakavan päättäväisesti, olipa sitten kysymys opiskelusta tai ihmissuhteista, ihmishengistäkin. Näin Isosta vihkosta kasvaa hurja näky maailmasta, jossa merkitystä on vain eloonjäämisellä. Tätä teemaa on nimenomaan lapseen sovellettuna toki tutkittu ennenkin - mieleen tulevat Richard Hughesin perusklassikko Rajumyrsky Jamaikassa (Uutta painosta odotetaan!) ja sen tunnetumpi mutta kalpeampi seuraaja, William Goldingin Kärpästen herra. Kristof lähestyy aihetta toisin keinoin mutta hänen näkemystään kannattaa miettiä noiden kahden edeltäjän rinnalla. Ja vailla vertailuja: tämä pieni, jyhkeä kirja jää askarruttamaan.