Kuin kekäle kädessä

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

12/1976

Teosarvio

Lukiessa romaania, joka jo ilmestyessään tuntuu ilmiselvältä klassikolta, on kahtalainen olo: jossain havisevat historian siivet, mutta samalla itse lukemistapahtuma on niin ilahduttava kokemus, että turha arvokkuuden painolasti karisee. Eeva Joenpellon Kuin kekäle kädessä on edeltäjänsä, romaanin Vetää kaikista ovista (1974) tavoin tuollainen selväpiirteinen mestariteos. Ihailtavaa on yhtä hyvin rakenteen taituruus kuin yksittäisten tilanteiden ilmaisevuus: Sofi-raukka talouskoulunsa ylivoimaisissa valvontatehtävissä tai vastahakoinen Julin syntymäpäivillään - vain joitakin episodeja mainitakseni - ovat täyteläisesti kuvattujen keskushenkilöiden ohella unohtumattomia. Eteenpäin johtavista teemoista keskeisiä ovat kieltolain trokareille aiheuttaman taloudellisen nousun murenemisen alkaminen, työväenliikkeen tuskallinen kahtiajako ja Anjan herääminen poliittiseen ajatteluun. Ajallisesti ollaan yhä 20-luvulla, jota on jäljellä vielä melkoinen kimpale sitäkin tulevista kymmenistä puhumattakaan, joten lähimmät kirjavuodet ovat täynnä lupausta.