Lahja

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

3/1966

Teosarvio

Romaani kuvaa 1920-luvlln venäläisten emigranttien elämää Saksassa. Se kirjoitettiin tekijän esipuheen mukaan 1930-luvun puolivälin vaiheilla venäjäksi, ja englanniksi käännettynä se ilmestyi vasta v. 1963. Se edustaa siis Nabokovin varhaisempaa tuotantoa, jossa sidonnaisuus slaavilaisuuteen ja venäläisemigranttien muukalaistuntojen sävyttämään apeaan elämänpiiriin on vielä vahva. Se on toiminnallisesti hitaampi ja kuvailevampi kuin myöhemmät englanniksi kirjoitetut romaanit, vaikka kuunteleva ja viimeistelevä sanataju sekä taipumus eräänlaiseen pienoisesseistiikkaan kerronnan lomassa onkin jo tässä luonteenomainen nabokovilainen piirre. Romaanin luonnontunnelmissa ja pienissä kuvauksellisissa yksityiskohdissa viipyilevä tyyli tapa johtaa luullakseni lukijan laatunsa mukaan joko verkkaiseen, nautiskelevaan myötäelämiseen tai hienoiseen tuskastumiseen, mikäli lukija kaipaa nopeampaa toimintaa.