Kameli neulansilmässä

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

10/1984

Teosarvio

Lainausta havainnoineena tiedän, että Kishonilla on lukijansa: he perännevät lähinnä leppoisia, varsin lukukelpoisesti kirjoitettuja lyhyehköjä ja mielellään juutalaista luonteenlaatua satirisoivia pakinoita. Jotkut pakinoista ovat mielestäni nokkelia: Mein Kamm (Kampani) ja Kaljupään ideologiset ongelmat raamatun ohjeiden mukaan tai ehkäpä Awisohar, päivystävä taantumuksellinen, joka tilataan karmean pyhetyylinsa takia aina edustamaan vastapuolta poliittisiin tilanteisiin. Jostakin syystä nämä ovat myös kirjan viimeiset pakinat. Alkuosa on mielestäni - huumorin erilaiset kukat tunnustaen - kuitenkin kovin heppoista ja löysää lonkalta työskentelyä, jossa tuntuu hiukan pinnistetyn riemastuttamisen maku. Vitsit ovat mukavia, mutta niiden pitkittäminen vesittää.