Pitkän tien kulkijat

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

11/1976

Teosarvio

En ole ensimmäisiä piirtelemään eri kirjallisuudenlajien rajoja - päinvastoin - nimenomaan meidän kirjallisuutemme kaipaisi enemmän kaavoista piittaamattomia yhdistelijöitä. Niin kiintoisia kuin Pentti Holapan pitkän tauon jälkeen julkaisemassaan romaanissa käsittelemät asiat ovatkin, en kuitenkaan osaa pitää hänen perusratkaisuaan kovin hedelmällisenä: pyrkiessään luomaan kunnianhimoisen kokonaiskuvan suomalaisen työväenliikkeen tämänhetkisestä tilasta hän on turvautunut kymmenien sivujen keskusteluihin, paljolti pöytäkirjamaisesti raportoituihin, ja yrittänyt mahduttaa niihin aivan kaiken. Tilanteiden avulla Holappa hahmottaa vain pienen osan romaaniaan, mutta tulee juuri silloin luoneeksi kirjansa vireimmät jaksot (niitä on ennen muuta juhannuksen kuvaus). Vasemmiston poliittisia valtalinjoja edustavat keskushenkilöt saavat nyt niin huiman edushahmon tehtävän, että sellaista ei mikään romaanihenkilö voi karkeaksi ja osin kohtuuttomasti kuvatuksi tyypiksi kangistumatta kantaa. Korostan kuitenkin, että jos nyt sattuisikin olemaan kysymyksessä epäonnistuminen, se on sentään komea epäonnistuminen, jonka varjoon rutiinikirjallisuus jää. Keskustelukirjana Pitkän tien kulkijat on syksyn antoisimpia.