Tarina rannikolta

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

4/1968

Teosarvio

Ruotsalainen, katolisuuteen kääntynyt kirjailija kuvaa kirjassaan 1500-luvun Skoonea, ihmisten alkukantaisuutta, taikauskoa, seksuaalisuutta, syntiä. Ahdistava patologisuus on kaikessa: pormestarin avioliitossa, luostarin sisäisessä elämässä, kyttyräselkäisessä naisessa, joka viimeisen tuomion tunnelmissa kivitetään kaikkeen syypäänä.
Trotzig kirjoittaa arkaisoiden, vähän Aino Kallaksen tapaan, paikoin komean lyyrisesti, mutta läpi kirjan tuntuu häiritsevänä ja yksitoikkoisena jokin keinotekoisuuden, paisuttelun tuntu. Tyyliparina ei pelasta melko tavanomaista aihetta, päinvastoin yhtämittainen tyylittely tekee järkyttäviksi tarkoitetut tapahtumat jotenkin yhdentekeviksi.