Pimeyden vasen käsi

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

9/1976

Teosarvio

Ursula Le Guin (s. 1929) on viime vuosina herättänyt Amerikassa laajalti huomiota sekä tieteisromaaneillaan että tarullisilla nuorisokirjoillaan. Niissä kaikissa luodaan todellisia uusia fantasiamaailmoja yksityiskohtiaan myöten huoliteltuja kuviteltuja tapahtumanäyttämöitä, joissa tekijä liikuttelee henkilöitään unenomaisella varmuudella. Tässä romaanissa kertojana on ihmisten asuttamien planeettojen yhteistyöstä neuvottelemaan saapuva lähettiläs, joka Talviplaneetan kahden valtakunnan sovittamattoman välirikon puristuksessa joutuu painajaismaisiin tilanteisiin ja lopulta pakenemaan yli jääkenttien ikuisen kylmyyden. Kuvitelma kaksineuvoisien olentojen maailmasta, elintavoista, kulttuurista ja yhteiskuntamuodosta on fantasiakudelmana erikoislaatuinen ja upea, mutta edellyttää käsittääkseni samoin virittynyttä lukijakuntaa. Itse ihailen kyllä tekijän taituruutta, mutta siitä huolimatta ennätin jo myös pitkästyä.