Jäähyväiset Matjoralle

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

10/1979

Teosarvio

Matjoran saarikylä Siperiassa elää viimeistä kesäänsä, sillä syksyllä valmistuva voimalaitospato nostaa vedet ja hukuttaa kylän vuosisataisine perinteineen kuin muinaisen Atlantiksen ikään. Nuoret ovat realisteina hyväksyneet tosiasiat ja siirtyneet heille osoitettuihin kolhoosin kerrostaloihin, mutta vanhan väen elämänrataa on työlästä muuttaa uuteen ja heille käsittämättömään uraan. Vaikka muutospakko tiedetään ja siitä puhutaan, se ei ylety perinneuskollisuuden ylitse tunteen hyväksymisen asteelle. Kuvaukseen sisältyy hymyä kyynelten lävitse, elämän tragikomediaa vanhan väen jatkaessa entisiä työrutiineitaan ja elämäntapaansa, vaikka jäähyväisten Matjoralle tiedetään olevan väistämättöminä edessä. - Esittelijän tragikomediaa on lukea peräkkäin jokin srassikimalteinen Muotitalo ja tämä kotoiselta ruisleivältä maistuva, syvälle satuttava teos, jossa elämän voitto- ja tappiotili punnitaan ihmisyyden periarvoista käsin.