Kuolema kertoo vitsin

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1/1962

Teosarvio

Televisionävtelmä "Kaappi" romaaniksi muunnettuna. Varakkaiden poikamiesten piiri hankkii jännitystä elämäänsä keksimällä karmivia yllätyksiä toistensa "iloksi", mutta käykin niin, että yllätyksen keksijä kuolee sukkeluuteensa. Meno on niin vilkasta ja väkeä liikutellaan semmoisessa tuoksinassa, että lukija tuntee joutuneensa hämätyksi turhaan älynystyröiden hieromiseen. Ei kirjastoihin.