Karinkävijät

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1/1976

Teosarvio

Hallittu, niukkasanainen ja -eleinen mutta ihmismielen ja luonnon suhteita paljon pintaa syvemmältä luotaava on tämä Kostamon pienoisromaani, kääntäjänä tunnetun tekijän ensimmäinen. Ei mitään suurten joukkojen kirjallisuutta todellakaan, ei edes merenkävijöiden tai kalastajien, joista se kertoo, vaan pikem-minkin lyyrikoiden, "elegisten" ihmisten. Tämä sanottuna ilman sarvia ja hampaita. Tällaista hiljaista mietintää, vastakkaisten arvojen ja elämänmuotojen pohdintaa ja runollista ilmaisua tarvitaan sitäkin. Saariston ihmisten ainoaksi muotokuvaksi se ei riitä, mutta muiden joukossa se on ehdottomasti paikallaan tuota kuvaa rikastuttamassa - ehkä vähän romanttiseen mutta sitä viehättävämpään suuntaan kumminkin.