Kaupunginportti

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

7&8/1978

Teosarvio

Kertomus Sörmlannista-sarjan viimeinen osa siirtää suurelta osalta tapahtumat Hedebyn kunnasta Täljen paisuvaan kaupunkiin vuosina 1944-45. Tämä osa on terävä läpileikkaus ei vain maaltamuuton eri puolista Ruotsissa vaan yleispätevä otos maaltamuuttajien kaupungistumiskriisistä missä tahansa. Osa muuttaneista hedebyläisistä säilyy elossa myös uusissa olosuhteissa: tyytyy, mukautuu, soveltuu tai kasvaa kaupunkilaisiksi. Joillekin taas kaupunginportti on valloittamattoman kovaa kiveä, voimat eivät riitä toteuttamaan asetettua unelmaa, ja portista tulee elossaolijan viimeinen. Erään aikaisemman osan nimi Kivilintu saa uuden merkityksen: se ei voi oppia lentämään. Delblanc on kertoja, joka luonnehtii ihmisiä, tilanteita, yhteiskuntaa ja historiaa tavattoman tarkoin, mutta ei valmiiksi pureskelluin viittein - lukijan on itse pysyttävä aktiivisena myös. Mukavuudenhaluisin lukijanaines jää siis epäilemättä tämän sarjan annista puolitiehen, mutta kirjallisuudella on toki myös aktivoiva tehtävä vaatia lukijaltaan syventymistä, oivaltamista ja luovaa eläytymistä. Sellaisia varten on mm. tämä sarja.