Häämatka

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

10/1984

Teosarvio

Keski-ikäinen aviopari matkustaa eräänlaiselle uudelle häämatkalle tunturihotelliin. jossa vaimo samalla osallistuu seminaariin. Perillä itseensä ja avioliittoonsa tyytyväinen kirjailija-aviomies joutuu kuitenkin kokemaan yllätyksen toisensa jälkeen. Tyyni vaimo ryhtyy aluksi todelliseksi seksinaaraaksi, avaa sen jälkeen sanaisen arkkunsa ja ilmoittaa lopuksi avioliiton olevan lopussa. Aviomiehen siisti elämänsysteemi järkkyy niin, että hän kauhukseen lopulta jopa lyö vaimoaan vastoin kaikkia luontumuksiaan. Siitä kuitenkin lähtee kasvamaan miehen uusi käsitys itsestään ja elämästään. - Hämäräksi jäänyttä mieskäsitystään norjalainen Faldbakken ennätti Suomessa käydessään selostaa lukuisissa naistenlehtihaastatteluissa ja samalla tyhjentää romaaninsa aineiston lähes loppuun. Kovin suuri ei vahinko ole, sillä rakenteellisesti kirja on etenkin aviovaimon osuudelta onnahteleva, ja miehenkin näkökulma on kapea. Norjasta suomennetaan nykyisin niin vähän romaaneja, että olisi luullut sieltä löytyvän kestävämpääkin tuotantoa kuin tämä sittenkin aika viihdeheppoinen tuote, joka ei loppujen lopuksi sanottavasti hetkauta kumpaakaan sukupuolta, ei edes pornoilulla maustettuna