Kimmeltävä päivä

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

6/1970

Teosarvio

Karjalainen, Kastehelmi (toim.): Kimmeltävä päivä. Valikoima harrasta runoutta.

Kokoojan esipuheeseen vedoten: minäkin kaipaan mukaan niitä runoilijoittemme nuorimpia. Ei sen vuoksi, että he olisivat ehdottomasti parempia, vaan sen vuoksi että myös nämä "hiljaisten ja hartaitten runojen" lukijat huomaisivat uusienkin runojen täyttävän em. määreet - ei kaikkea uutta tarvitse pelätä eikä vierastaa. Minua kiusaa nimen ja tarkoitusperän samankaltaisuus kokoomateokseen Kimalteleva tomu, samoin monien "itsestään selvien", miltei kaikissa valikoimissa mukana olevien runojen toisto. Sen enemmän sitten ilahduttaa esim. Jarno Pennasen, Elvi Sinervon, Olavi Siippaisen huomaaminen. En epäile kokoelman tarpeellisuutta, monipuolisempi ja epätavanomaisempi se kylläkin olisi voinut olla.
Vanhahtavassa kirjassa on Seppo Syrjän moderni päällys. Hinta on mielestäni kohtuullinen.