Jumala teitä siunatkoon, herra Rosewater eli Helmiä sioille

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Ilmestynyt numerossa

10/1972

Teosarvio

Automaatio murskaa tavallisen ihmisen. Ei löydy enää hommia. Kuka rakastaisi näitä turhia ihmishylkyjä, joiden ainoa oikeus on kuolla? Vonnegut manaa esille Eliot Rosewaterin, miljoonien omistajan, joka perustaa kotipaikkakunnalleen itsemurhapuhelinpalvelun. Eliotin vaimo pelastetaan järjestäytyneelle yhteiskunnalle tosin psykiatrisen hoidon kautta epävarmana tapauksena, mutta Eliotin mukana Vonnegut vyöryttää käsin kosketeltavaksi amerikkalaisen yhteiskunnan kuoret niiden ihmisten onttoudet, jotka omistavat kaiken. Mustaa huumoria minusta on lähinnä siinä, että hän pystyy tekemään kaiken kutkuttavan hauskasti vaikka asian pitäisi vetää jokainen haudanhiljaiseksi. Eliotin päässä täytyy kaiken niksahtaa todella kunnolla, ennen kuin hän palaa omiensa luokse. Vuoden tenniksenpeluun ja tieteiskirjallisuuden avulla hän onnistuu: Eliot ei ole hullu, hänen köyhille suorittamansa työ katsotaan suuriarvoiseksi sosiaaliseksi tutkimustyöksi. Suuret possut (kuten kansikuvassa) ovat jälleen onnistuneet. Tärkeä kirja, hauskuudestaan huolimatta musta kirja.