Slussenin sissit

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

6 / 1973

Teosarvio

Haunia, Aarre: Slussenin sissit.

Aarre Haunian uuden rikosromaanin ensimmäinen, Suomessa tapahtuva puolikas on melko hyvin ajateltu, mutta jo siinäkin kiusaa tekijän tapa loikkia sinne tänne rikoshistorian (todellisen tai kuvitellun) tuntemuksensa syrjäpolkuja. Tukholmaan siirryttäessä pääsee valloilleen varsinainen ryöväriromaani, jonka vilinään alun jäntevyyttä lupailleetkin osaset katoavat. Rasismia hipova suhtautuminen eräiden kansallisuuksien edustajiin sekä kehittelyn lomaan sirotellut yksioikoiset kriminaalipoliittiset mietiskelyt tuhoavat romaanin lopullisesti.