Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Kolme

Aikalaisarvio
Aikalaisarvio Arvostelevasta kirjaluettelosta (AKL). Huom., saattaa sisältää juonipaljastuksia!

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Nuori ja lahjakas Klaus Holma ennätti julkaista kaksi romaania ennen lupaavan elämänsä päättymistä. Viime vuonna ilmestyneeseen esikoisromaaniin verrattuna hänen toinen romaaninsa, "Kolme" osoittaa tekijän sekä taiteilijana että ihmiskuvaajana syventyneen ja kypsyneen. Klaus Holmassa yhdistyvät pikantilla tavalla älykkyys ja huumori, eivätkä ne kertaakaan petä häntä hänen luodessaan totunnaisesta romaanimuodosta niinkin poikkeavan teoksen kuin on "Kolme", fantasiamainen katkelma kolmen nuoren sivistyneistön edustajan elämää.

(Otava)

- - -


"Holman romaani Nuoruus vanhassa talossa ilmestyi 1943 ja seuraavana vuonna romaani Kolme. Teokset edustavat tuolloin melko harvinaista sivistyneistökuvausta. Edellinen on, kuten Pirkko Alhoniemi on vertailussaan osoittanut, Roger Martin du Gardin Thibaultin suvun suomalainen sovellutus. Jälkimmäisessä, joka oli itse asiassa kirjoitettu jo 1930-luvun lopussa Pariisissa ja Helsingissä, on myös kerronnallista kokeilua: se yhdistää päiväkirjaa ja eräitä muita muotoja tekijän ja myös "perkeleen" välihuomautuksiin. Naisen ja kahden miehen välistä suhdetta kuvaavan Kolme-romaanin päähenkilö maisteri Matias Teerenheimo – jossa on Holman itsensä piirteitä – käy Ranskassa tutkimassa varhaisromaanisia kirkkoja; ne tulivat myös Holman tutkimuskohteeksi." (Kansallisbiografia)

Henkilöt, toimijat

Konkreettiset tapahtumapaikat

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Nimi

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

224

Kieli