Isät

Kaiho Nieminen on neljännessä romaanissaan rohkeasti siirtynyt nykyhetken kaupunki- ja tehdasympäristöstä sodanjälkeisen murroksen maaseudulle. On hauska nähdä, että hänen herkkyytensä on tallella, että siirtyminen uudelle alueelle on onnistunut. Niemisen sympaattisen romaanin ei soisi jäävän Heikki Turusen miljööltään ja henkilöiltään osaksi samansukuisen järkäleen varjoon. Isät on lämmin ja valoisa, etten sanoisi seesteinen kirja - siitäkin huolimatta, että sen teemoja ovat pitkälti lähtö ja luopuminen. Kauneimmin Nieminen käsittelee Kustia, vanhaa isäntää, jonka ympäriltä perinteinen yhteisö hajoaa ja jonka elämäntilitys esimerkiksi jäähyväiskirjeessä kasvaa upeaksi. Nuorta polvea edustavan Viljon ja tämän perheen lähtöön taas sisältyy kaikesta huolimatta se täydesti elämisen mahdollisuus, josta Kusti kirjeessään puhuu.