Kuoleman lasti

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

10/1971

Teosarvio

Callison, Brian: Kuoleman lasti.

Hirvittävä tuhoase, joka omien käsissä tietenkin palvelee puhtaasti puolustusta mutta jonka ne toiset pyrkivät anastamaan käyttääkseen sitä mitä kammottavimpaan kansanmurhaan - tämä on jännityskirjallisuuden tuttu asetelma. Brian Callison on siirtänyt sen idän ja lännen kylmän sodan näyttämöltä Lähi-idän sodan asetelmaan mutta tehnyt samalla jotain ansiokkaampaakin: hän ottaa ivatakseen nimenomaan tuota omat ja ne toiset -rakennelmaa ja ironisoi joukon pateettisia isänmaallisuuskäsitteitä aika tehokkaasti hajalle. Poliittisen kannanoton hankaluudet hän väistää tekemällä pernaruttoa levittävän basillin sieppaajista yksityisyrittäjiä, ns. pelisäännöistä piittaamattomia fanaatikkoja. Kaikkien osapuolten haukat saavat osansa, ja siksikin tämä hyvin kirjoitettu jännitysromaani on mielestäni viihteen parhaimmistoa.