Runot ja Hipponaksin runot

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

10/1959

Teosarvio

Pentti Saarikoski on leimallisimpia nykyrunoutemme edustajia. Se merkitsee, että kuka tahansa lukija joutuu pakostakin ymmälleen monen monta kertaa. Hänen uudesta, kolmannesta kokoelmastaan, olen saanut elävän vaikutelman hänen älyllisestä liikkuvaisuudestaan, hänen sanallisesta taidostaan ja - ennen kaikkea - hänen hyväntuulisuudestaan. Muissa suhteissa saaliini on jäänyt valitettavasti kovin niukaksi. Kuitenkin aavistelen, että tämä kokoelma on luettavissa myös kokonaisuutena; avain vain ei ole osunut käteeni.