Pihlaja

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

2/1985

Teosarvio

Valikoimat ovat aina tekijänsä näköisiä. Aino Kaasinen myöntää alkupuheessaan, että tämä omakustannevalikoima on syntynyt "yksinomaan henkilökohtaisten mieltymysten pohjalta". Tällaista ihminen voi tehdä vain silkasta rakkaudesta runouteen. Kahdeksasta naisrunoilijasta muutama oli uusi, ilahduttava tuttavuus. Minni Nurmea, Vaike Pilvistua ja erityisesti Ellen Niitiä olisi lukenut mieluusti enemmänkin. Kaasinen on tehnyt rohkean, ja kalliin, valinnan ottamalla mukaan virolaiset alkuperäistekstit. Koska viimeksi suuret kustannustalot ovat pistäneet paremmaksi? Vain muutama runo oli yhteinen viimevuotisen kymmenen nykyvirolaisen runoilijan antologian Uusien sulkien kasvaminen (Akl 7-8/84) kanssa. Kaasinen on paikoin taitavakin kääntäjä. Hatunnoston arvoinen teko.