Kesän maa

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

5/1973

Teosarvio

Pellinen, Jyrki: Kesän maa. Runoja.

Pitäisikö useammin lukea runokirjojen sisällysluetteloita: Pellisellä se on kuin pitkä runo. En sano tätä
pilaillakseni, ainakin tässä saa tyypillisen yleiskuvan kirjoittajastakin ja sitäpaitsi esimerkiksi tämä yhdistelmä luettelosta lyö minusta monia sisäpuolen runoja: "Niinkauan kuin kaikkea määritellään / Runossa pitää olla pituutta". Pellinen on tuottelias kirjailija, Kesän maa on vielä paksukin. Lukiessa tuntuu tutulta edellisistään: on väliin 'niin päinvastoin kuin kukaan', harjoittaa kielellistä ja kuvallista tekisi mieli sanoa hienoa diivailua, miettii ja nappailee sielunsa valosta. Mielialat ovat kivat, välillä käydään Tallinnassa, kaikenlaisia julistuksettomia tunnelmia välittyy naisesta, runon tekemisestä, pitkästä jonosta vaunuja sillalla. Mietiskelen, onkohan Pellisellä jo maneerinsa, miten yhteys lukijaan pelaa, mikä informaatio välittyy kun tunnelma ei tahdo riittää.