Kultatukka

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

2/1983

Teosarvio

Ihan mukavasti tervejärkisen ja kauniin suomalaistytön "tie tähtiin" elikkä missikilpailujen tietä aina Miss Univer-sumiksi saakka kaikkine ruusuineen ja ohdakkeineen, mitä tähän taipaleeseen sisältyy. Ruotsalaisten aikakaus-lehtien toimittajat sepittivät 1960- ja 1970-luvuilla joukoittain tällaisia aikuisnuorten romaaneja, joihin aihe löytyi oman ammatin tuntumista, haastattelutiedoista tms. ja niistä irtoavista yleisemmistä pohdinnoista ja ongelmanasetteluista, jotka silpaistiin jotakuinkin kepeästi kirjaksi ammatin suomalla nokkeluudella ja taidolla. Eräänlaista käyttökirjallisuuttahan niistä tuli, neuvokkeja siitä, mitä tapahtuu, kun ja jos . . . samastuskelpoista viihdettä, tuskin sen enempää. Sama pätee mielestäni tämänkin romaanin suhteen.