Kuolema Keniassa

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

3/1985

Teosarvio

Upseerimiehensä kanssa maanosasta toiseen muuttanut tekijä on koko dekkarituotantonsa sijoittanut eksoottisiin tai muuten kiehtoviin maisemiin ja onnistunut välittämään niissä jonkinlaisen annoksen matkaopastietouttakin. Tämä teos sijoittuu Keniaan mau-mau-liikkeen toiminnan aikoihin, vaikka kuvauksen pääkohteena onkin sikäläisen englantilaisen siirtokunnan kartanomainen seurapiirielämä ja sen keskuudessa riehuva mielisairas joukkomurhaaja. Juonen kiemuroita seuraillessa ihmettelee, miksi tämä teos ilmestyi Englannissa v. 1958 kahdella eri nimellä ja minkä ihmeen vuoksi se suomennettiin uudelleen nyt, kun siitä oli jo olemassa kohtalainen suomennos KJG:n Salamasarjassa nimellä Flamingo (1961). Valitettavan harvoin meillä uusitaan suomennoksia merkkiteoksistakaan, eikä tämä niiden joukkoon kuulu edes viihteen laatuluokassa.