Suomalainen evankeliumi

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

11/1969

Teosarvio

Munkkiniemen yhteiskoulussa syntynyt näytelmä on tervetullut lisä koulujen joulunäytelmiin. Näytelmässä on prologi, epilogi ja kaksi näytöstä. Prologi alkaa Turun torilla, jossa vuonna 1469 julistetaan joulurauha. Teinit esittävät tämän jälkeen joulunäytelmän, joka pohjautuu vanhaan suomalaiseen legendarunouteen. Epilogissa he kehottavat rahvasta anteliaisuuteen. Kirjassaan tekijä korostaa näytelmän ongelmien ajankohtaisuutta. Näytelmä on rinnastettava omaan aikaamme. Kirjasen loppuosassa selostetaan, kuinka näytelmä toteutetaan eri aineiden yhteistyönä. Kirja haluaa olla haaste ja sytyke koulun näyttämötoiminnan puolesta ja osoittaa, että koulunäytelmä parhaimmillaan on suuri ryhmätyö.