Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Suden veli

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
Kansikuva
Kansikuva
Kansikuva
Eri kansikuvat esitetään isoina, kun osoitat tai klikkaat pikkukuvaa.

kuvaus

Torak on elänyt kaksitoista kesää isänsä kanssa Metsässä, erillään omasta heimostaan Suden klaanista ja muista ihmisistä. Torakin pahin painajainen toteutuu, kun isän kimppuun hyökkää äkkiarvaamatta valtava, silmittömästi tuhoava karhu.

Ennen lähtöään kuolinmatkalle isä paljastaa Torakille, että karhu on pahan hengen riivaama. Hän vannottaa Torakia tekemään kaikkensa, jotta Metsä ja siellä asuvat klaanit pelastuisivat karhun levittämältä pimeydeltä ja tuholta. Vain Torak kykenee siihen.

Torak on yksin, eikä hän osaa kuvitella, kuinka voisi selviytyä omin avuin tai selättää puiden pimeässä katveessa väijyvän pahuuden. Nääntynyt ja resuinen Torak löytää onnekseen seuralaisen: orvoksi jääneen sudenpennun, josta tulee hänen tosi ystävänsä.

Yhdessä Torak ja suden poikanen löytävät oikean tien, ja heidän uskomaton matkansa kohti salaperäistä Maailmanhengen vuorta alkaa. Edessä on tehtävä täynnä ennennäkemättömiä vaaroja ja ansoja…

Suden veli on seikkailuromaani, joka vie lukijansa yli kuuden tuhannen vuoden takaiseen esihistorialliseen aikaan, luonnonhenkien hallitsemaan maagiseen maailmaan. Paver on loihtinut Pohjois-Eurooppaan sijoittuvaan tarinaansa kiehtovan mytologian sekä kokonaisen keräilijöiden ja metsästäjien klaanijärjestelmän.

Suden veli aloittaa uuden nuorten kuusiosaisen esihistorialliseen sarjan nimeltä Muinainen pimeys.

(Tammi)

Aiheet ja teemat

Päähenkilöt

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ilmestymisaika

Sivumäärä

306

Kieli

Kääntäjä

Sarjamerkintä

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Sarjamerkintä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

256

Kustantaja

Kieli

Kääntäjä

Sarjamerkintä