Mitalin toinen puoli

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

9/1959

Teosarvio

Boulle rakentaa tämän romaaninsa kahdesta toisilleen vihamielisestä leiristä käsin edeten samaan tapaan kuin "Kwai-joen sillassa", mutta uudessa kirjassa on kiristyvän jännityksen sijasta kaskunomainen ja yllätyskäänteisiin pitäytyvä sävy. Toteutus ei ole ensimmäisen veroinen. Malakan niemimaan eurooppalaisten leiriin joutuu kahakan yhteydessä kiinalaiseen partisaaniosastoon kuuluva nuori alkuasukastyttö. Plantaasinjohtajan ihanteellinen ja (tuskastuttava) vaimo haluaa osoittaa hyvyyden ja rakkauden voiman vihollisten kesyttämäisessä ja suo sitä ylen määrin vihamieliselle tytölle ja onnistuukin kaikkien ihmeeksi kasvattamaan tästä länsimaisittainkin ottaen kiehtovan neidon. Melko kyynillinen on kuitenkin yllätyskäänne, missä omat koirat purevat hyväuskoista kasvattajaa. Kevyt välipala, tuskin muuta.