Asemalaiturilla minusta pusertui kaikki

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Ilmestynyt numerossa

2/1977

Teosarvio

Asemalaiturilla minusta pusertui kaikki.

Antologia on koottu julkaisijan järjestämän ilmaiskilpailun runosarjan tuloksista. Kirjoittajat edustavat eri ikäluokkia ja ammatteja, mutta yhteinen tausta on maaseudussa: siellä ollaan, tai sieltä on lähdetty ja sinne kaivataan takaisin. Antologian yleissävy on hyvinkin nostalginen - sitä voisi nimittää vaikkapa "laudoitettujen ikkunoiden runoudeksi", joka toisaalta haikailee lapsuuden ruohottuville pihapoluille, toisaalta kuvaa mottonsa mukaisesti autioituvaa maaseutua: "Aina vain hiljaisemmaksi / muuttuu elämä täällä / muualla kuuluu jytäävän." - Mitään kovin uusia näkökulmia antologia ei tarjoa; tasonsa puolesta se puolustaa paikkaansa siinä missä moni muukin omakustanne, mutta sen merkitys onkin kenties nähtävä ennen muuta julkaisijan päämäärien mukaisesti kulttuuriharrastuksen kannustajana ja herättäjänä.