Yksityisalue

On mahdotonta muistaa, mistä syystä hän sukelsi taas esiin. En tiedä. En voi kuvitella että uusi tapaaminen olisi lähtenyt minun aloitteestani. En kaivannut häntä, en ajatellut häntä. En ylipäätään muista mitään häneen liittyvää niiltä kuukausilta jotka olivat yhdessä viettämiemme lyhyiden hetkien välissä.

Jompikumpi meistä otti yhteyttä, en varmaankaan minä, eräänä päivänä minulla vain oli kädessä hänen kirjeensä. Hän sanoo halunneensa houkutella minut leikkimielelle, hieman hellittämään, antamaan periksi, mitä hän oikein tarkoittaa? Mihin hän sitten luuleekin pystyvänsä houkuttelemaan minut, niin ainoastaan minä kyllä päätän itse omasta mielialastani ja sävystäni. Vaikka hän puhuisikin tapaamistemme kepeydestä ja välittömyydestä.

Hän väittää minun sulkeutuvan kotelooni heti kun olemme eronneet, hänellä oli ollut kuukausia aikaa pohtia minua, hän oli jo päätynyt uskomaan, että olin jonkinlainen männynrunkojen lomassa vilahteleva metsähiisi, käsittämätön ja aineeton. Kunnes olinkin yhtäkkiä sukeltanut esiin tyhjästä, ihan kuin erostamme olisi kulunut korkeintaan pari tuntia, vaikka siitä oli jo yli puoli vuotta.

Hän katsoo johtuneen minun aloitteestani että päädyin kuljeksimaan Kööpenhaminan rautatieaseman keskushalliin - sen on täytynyt tapahtua ennen asemarakennuksen uusimista, joka suunnalta vetää, ja iso kello on epäkunnossa kuten aina. Voihan se olla tottakin, silloin tällöin tieni veivät sinne. Ihmisiä tulee ja menee, halli kaikuu, ilmassa on jäähyväisten ja kiireen levoton tunnelma.

Minä siis kuljeskelen asemalla, se on kiistaton tosiasia. Miksi, sitä en todellakaan voi muistaa, olenko siellä sattumalta, ja sitten hän sattuu kulkemaan ohi, törmäämme äkkiarvaamatta toisiimme. Ei, ei se niin ole. Minä odotan häntä, olen vastassa jotakuta, joka ei voi olla kukaan muu kuin hän - häntä minä tosiaan odotan. Muistan miten levoton minä olen. Koko ajan valmiina poistumaan paikalta. En tiedä haluanko olla siellä, vai olenko äärimmäisen vastahakoisesti jo yli puoli tuntia maleksinut myyntikojujen ja kioskien ja matkatavaroiden keskellä, hänen junansa on kaiketi myöhässä. Tai sitten minä olen paikalla epätavallisen aikaisin, jotta varmasti löytäisin hänet matkustajavilinästä.

Olen hirvittävän hermostunut. En tiedä kuka hän on. En tunne häntä. En tiedä hänestä mitään. En tiedä edes mitä hänestä haluan, miksi odotan häntä. Tiedän olleeni tavattoman vihainen hänelle, hän on loukannut minua, miten, sitä en viitsi pohtia. Enkä sitä, miksi olen antanut hänelle anteeksi.

Olenko minä antanut anteeksi?

Sitä minä en muista. Minä odotan häntä. Juuri häntä minä odotan.

Heti hänet nähdessäni tiedän, että olen odottanut kauan.