Eteisiin ja kynnyksille

Suuren romaanisarjansa kolmannen osan ilmestymisen jälkeen Joenpelto jossakin haastattelussa vilautti sellaista mahdollisuutta, että hän seuraavassa kirjassaan kyllä käyttäisi vielä eräitä keskeisiä henkilöhahmoja mutta että kokonaisuus ei enää suoranaisesti niveltyisi sarjaan. Toisin hän on kuitenkin ratkaissut, ja hyvä niin: läsnä on edelleen koko galleria, ja ote on yhä suuria linjoja hahmottava. Ajallisesti on ehditty lamakauteen ja lapuanliikkeeseen, talouspula koettelee niin Reiman sahaa kuin sen kilpailijaakin, isäntien yhteistä yritystä. Keskushahmoina eivät tällä kertaa ole niinkään nuoret kuin vanhat: Salme Hänninen on edelleen hiljainen voimanlähde, sairautensa paikalleen sitomanakin, ja Julinista piirtyy yhä selkeämpi, yhä uljaampi kuva. Anjan maanalainen poliittinen toiminta jatkuu, mutta Vienon sosialidemokratiaan tunkeutuu uusi voima, nouseva puoluebyrokratia. jota romaanissa edustaa vierastettava Pettersson. Ennallaan on Joenpellon ihailtava kyky asettua keskenään mitä erilaisimpien ihmisten asemaan ja nähdä heidät sisältäpäin ei kylläkään kaikkien henkilöittensä, sillä ainakin Oskari Hänninen kuvataan toisella tekniikalla, toisten silmin. Tämä menetelmä etäännyttää hänet jännittävällä tavalla pysähtyneisyyden ja jähmeyden edushahmoksi, romaanin henkilöistä ainoaksi, johon ei tunnu liittyvän toivon mahdollisuuttakaan. – Joenpellon neljäs Lohjaromaani on yhtä jäntevä ja eloisa kuin edeltäjänsä, pihtien pitämistä ei valtavan työn edetessäkään näy merkkiä.