Kaksoisolento

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

7/1957

Teosarvio

En ole vuosiin ollut Du Maurierin romaanien ystävä, ja tämän maailmalla miljoonapainoksiin ennättäneen romaanin suomennoksen takakansiseloste sisällöstä uhkasi pöyristyttävillä ja mielettömillä juonen käänteillä, joten kirjan lukeminen näytti työläältä. Romaani oli kuitenkin parempi kuin uskalsin toivoa - noin puhtaasti viihdemielessä tietenkin. Tosin perusasetelma: kahden miehen yhdennäköisyys ja osien vaihto, joka on niin täydellinen, etteivät edes toisen äiti, vaimo tai herkkävaistoinen tytär tunne erotusta, on sekä aiheena kulunut että todellisuuden vastainen, mutta kirjailija on nokkelasti punonut fantastisen tilanteen toisensa jälkeen, ja romaanissa on runsaasti vauhtia ja seikkailusadun tiivis atmosfääri. Miksikäs ei, kirjastoihinkin.