Unohtumaton nuoruus

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1937

Teosarvio

Rajuverinen Juho-Erik Huovila, varakkaan liikemiehen poika, karkaa Amerikkaan, kun hän rakkautensa takia on joutunut ristiriitaan isänsä kovan tahdon kanssa. Monet seikkailuvuodet johtavat hänet ulkonaiseen menestykseen, mutta kovettavat hänen mielensä, niin että isän ja pojan tarina toistuu. hänen omassa perheessään. Hänen nuoruudenrakastettunsa on samoin joutunut Amerikkaan ja siellä perheineen voitollisesti kestänyt uudisasukkaan näännyttävän ankaran ponnistelun preerian valloittamiseksi viljelykselle. Heidän amerikkalaistuneiden lastenlastensa tiet johtavat lopulta yhteen. Tämä Amerikan suomalaisen kirjailijan teos kuuluu siihen paremmanpuoleiseen ajanvietekirjallisuuteen, jonka rajoitettua hankkimista kirjastoihin voidaan puolustaa.