Ei mitään näkyvissä

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1/1956

Teosarvio

Merkillinen, karmea ja pelkistetty kirja hitaasta kuolemasta. Lentohävittäjän ja sukellusveneen tuhosta on pieneen kumiveneeseen päässyt pelastautumaan vain kaksi miestä, saksalainen ja amerikkalainen, joka sitä sitä paitsi on vaikeasti haavoittunut. Pelastautumismahdollisuus on olemattoman pieni, joten lähestyvä kuolema karsii vähitellen kummankin tietoisuudesta kaiken elämiseen sisältyneen turhan rihkaman. Amerikkalainen kuolee ensiksi, joten saksalaisen on tehtävä tilintekonsa yksin, voitettava primitiivinen kuolemanpelkonsa ja löydettävä ydin, johon turvata - "Suuri Valkoinen". Realismissaan joskus piinallinen, mutta väkevä ja kohdittain jopa jylhän kaunis pienoisromaani.