Elämän haaste

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

7&8/1975

Teosarvio

Englantilaisen romaani taiteen keskeisnimiin pitkään kuulunut tekijä (1892-1962), jonka romaaneista vain yksi on tätä ennen suomennettu, on poikansa kirjoittaman paljastavan elämäkertateoksen ansiosta jälleen nyt kotimaassaan kohun aiheena. Samoissa lukemissa on pojan toimesta julkaistu myös tämä 1920-luvun romaani, joka aikoinaan syntyneen seurapiiriskandaalin ansiosta vedettiin pois kustantajalta ennen sen julkaisemista. Suomalaisessa takakansiesitteessä on tätä puolta mielestäni suotta tähdennetty, sillä täällä sen mahdollisella tunnustuksellisuudella ei ole mitään merkitystä. Se on luonteenomainen 20-luvun romaani, kuvaus Herakleionin seurapiirien elämänmenosta ja jo silloin Kreikan saarivaltioita järisyttäneistä vallansiirroista ja vapautusliikkeistä, joihin teoksen nuoret rakastavaiset nuoruutensa kiihkeydellä ottavat osaa. Sisimpinä teemoina ovat monimuotoinen rakkaus, petos ja kuolema, kuten tämän ajan romaaneille oli ominaista.