Amerikan poika

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

3/1973

Teosarvio

Richard Wrightin alunperin jo 1940 ilmestynyt esikoisromaani on viimeisenä hänen keskeisistä teoksistaan suomennettu - viivästymään on tietenkin syypää kustannuspolitiikkamme yksisuuntaisuus, kuten hyödyllisen esipuheen tekijä Rauno Velling vihjaa. Kohtalokas tämä myöhästyminen ei kuitenkaan ole, sillä "Amerikan poika" on yhä pitävä ja vaikuttava yhtä hyvin romaanina kuin amerikkalaisen yhteiskunnan analyysinä. Enemmänkin, tämän hetken lukija luultavasti hyväksyy varhempia arvostelijoita auliimmin myös teoksen aikoinaan propagandistiseksi väitetyn kolmannen osan.
"Amerikan poika" alkaa pitkällä, kovalla johdatuksella siihen ympäristöön - Chicagon slummiin, jossa päähenkilö, 20-vuotias Bigger Thomas elää. Keskiosa on luettavissa myös puhtaana jännityskertomuksena, ja arvostelua herättäneessä lopussa Wright tiivistää mustan amerikkalaisen murhenäytelmän kommunistisen puolustusasianajajan puheeseen. Wright analysoi etevästi yksilöiden välisiä jännitteitä (Biggerin ja hänen kavereittensa ryöstösuunnitelma, valkoisten kommunistien ja Biggerin suhde), ja aivan erityistä painoa kirja saa selkeästi hahmotetun yhteiskunnallisen näkemyksensä ansiosta. Rotukysymys on Wrightille myös luokkakysymys, ja siksi "Amerikan poika" avartuu suureksi, oivaltavaksi romaaniksi.