Houkutuslintu

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

12/1974

Teosarvio

Iäkkään tanskattaren esikoisdekkari 'Uhkaava kesä' menestyi nokkeluutensa ansiosta meilläkin niin hyvin, että tiheästi toisiaan seuraavat muut dekkarit suomennettiin liki uunituoreina. Kiivas tuottotahti on nyt kuitenkin johtanut ilmiselvään tason laskuun, sillä pelkkä pinkopirteä rupattelu ja hössötys ilman juonenpunonnan alkeislogiikkaa ei riitä dekkariksi. Eronneen pikkurouvan hupsuttelu kirjeenvaihtoilmoituksen houkutuslintuna ja siten ystävättären murhan selvittäjänä tuo väistämättä 1930-luvun tyttökirjan mieleen. Eikä se ole suositus.