Kuka välittää Doris Mihailovista

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Ilmestynyt numerossa

6/1975

Teosarvio

Tikkanen, Märta: Kuka välittää Doris Mihailovista.

Märta Tikkasella on romaaniinsa tähdellistä asiaa: lääkärin vallan ja vastuuntunnon ongelmat ja ihmisten keskinäisen vastuun haasteet. Hän kyselee keinoja yhteiskunnan puhdistamiseksi ja parantamiseksi. Innostus asiaan on valitettavasti kuitenkin vallannut kirjoittajan niin, että kirja ohenee laboratoriot yöksi. Lääkäri ja televisiotoimittaja käyvät keskustelua, mihin on koottu päivän teemoja. Heidän yhteenottonsa rytmitetään huolellisesti ja väitteitä ja vastaväitteitä tulee kuin jännittävässä luennossa tai dramaattisessa artikkelissa, mutta kirja osoittaa myös, että elävää romaania ei rakenneta tällä tavalla rooleja jakaen ja henkilöitä nykien. Hurmurilääkärin asetelmallinen tausta - vähävaraisen kodin poika päätti valloittaa rikkaudet jne. - ei auta asiaa. Elävimmin hengittää kirjan kolmesta päähenkilöstä se Doris, jonka ääni tulee nauhalta. Harmittelen älykkään tekijän menetelmän virheellisyyttä.