Minäkö piittaisin miehistä

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

5/1987

Teosarvio

Nuori musiikinopettaja löytää viran kunnallisesta peruskoulusta Jyväskylän pohjoispuolelta ja saa vielä mieleisensä asunnonkin ikimukavan vanhan leskirouvan puutalosta. Leppoisaan arki menoon tuo kitkaa vain komea poikamiesrehtori, mutta siinäpä häipyvät pidäkkeet lukuvuoden mittaan toistaan kesytellessä. Tuttuja ovat kuviot ja perin helppo arvata ennalta tapahtumien kulku. Vanhoista tyttökirjoista peräisin on myös kirjeromaanin muoto. Ainesta Anni Polvan manttelinperijäksi tekijässä on, kunhan toiminnallinen kekseliäisyys kasvaa ja tekijä uskaltautuu irroittelemaan persoonallisemmin. Tyylillistä nokkeluutta tekijällä on jo nyt enemmäksikin ja älykäs oivallus kaihtaa kotimaiselle kevyelle naistenviihteelle ominaista sankarittaren päällekarkaavaa pirhakkuutta ja väkinäisimpiä komiikan temppuja hauskutuskeinoina.