Suomen kansan satuja ja tarinoita

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Ilmestynyt numerossa

8/1955

Teosarvio

Eittelyn kirjoittanut professori Martti Haavio pitää Salmelaisen tuotantoa kirjallisena monumenttina, taiteelliselta arvoltaan Kiven Seitsemän veljeksen luokkaan kuuluvana, Grimmin veljesten vastaavaa ja esikuvana ollutta teosta merkittävästi etevämpänä. Lukija yhtyy Haavioon: Suomen kansan satuja ja tarinoita on teos, jonka lukee suurta henkistä nautintoa tuntien ja henkisesti rikastuen, nykyaikainenkin lukija, joka on tottunut liikkumaan erilaatuisen ja eri maista ja maanosista eräisin olevan kirjallisuuden piirissä. Salmelaisen toimittamassa teoksessa on hyvä annos toimittajaa itseään, mutta ennen kaikkea se on mainio kansamme henkisen laadun kuvastin. Teos soveltuu yhtä hyvin aikuisille kuin nuorille. Empimättä se kuuluu kaikkiin kirjastoihin.