Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Historia on minut vapauttava

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Satiirikon julmanhauska avainromaani

"Studion lämpiössä vilisi televisiosta tuttuja kasvoja, ja keskittymiseni alkoi rapautua. Tulin tietoiseksi läpimurron lähestymisestä: hetken kuluttua iskeytyisin rytinällä kansakunnan kollektiiviseen tietoisuuteen ja vuosikymmenen uuttera työ palkittaisiin. Kuolemattomuus oli minuuttien päässä."

Huomionhakuinen kirjailija on käyttänyt lähes kaikki keinonsa viihteen puuduttaman kansakunnan tavoittamiseksi. Luovuus ei ole lopussa, mutta motivaatio alkaa ehtyä.
Mitä tekee keski-ikäinen, kirjojensa näkyvyyteen pettynyt moralistisatiirikko, jolle ei löydy paikkaa julkisuuden sirkuksesta? Hän kerää teemansa ja heittäytyy manteliksi mediapuuron sekaan. Tulokset eivät silti ole rohkaisevia. Sensaatiojulkisuuden kupla ei puhkea yksinäisen satiirikon voimin.
Kirjailija kokoaa ympärilleen Suomen terävimmät mielet, kukoistavanuljaan ykköstiimin, ja taistelu media-ajasta alkaa toden teolla. Matka kohti viisitoistaminuuttista osoittautuu raastavan pitkäksi.

Historia on minut vapauttava paitsi luo armotonta ajankuvaa myös tarjoaa harvinaisen kurkistuksen taiteilijan luovaan prosessiin ja yksityiselämän haasteisiin. Se on julmanhauska dokumentti kirjailijasta, joka hukkui mediakohinaan.
(takakansiteksti)


Päähenkilö, kirjailija nimeltään Jussi Siirilä on kyllästynyt olemaan kirjailija, jonka kirjoja lukee vain äiti, kustannustoimittaja ja pari uskollista kirjastonhoitajaa. Vuosikausia on kirjoja tahkottu työhuoneella mutta uutiskynnys ei ylity sitten millään. Ei auta vaikka riehuisi kapakoissa, julistautuisi alkoholistiksi, sekoilisi julkisilla paikoilla tai epäonnistuisi surkeasti tv:n haastattelutilanteessa.

Onneksi kirjailija tutustuu baarissa Suomen johtavaan filosofiin Pekka Himaseen sekä tämän kautta Esa Saariseen, sillä yhdessä herrat päättävät saada aikaan filosofis-kirjallisen mediasirkuksen, jossa kansalaiset herätetään huomaamaan yhteiskunnan mädäntynyt nykytila. Miehet organisoivat Kamppiin Antiikin vaalit, puheineen ja toogineen mutta päätyvät lopulta poliisin hoteisiin.

Kun kirjojen asiallinen kirjoittaminen tai kirjamessuilla ”näkyvästikään” esiintyminen eivät tuota haluttua tulosta (megasuosio), filosofit ja kirjailija päättävät vielä kehitellä ”elämyspäivän” yhdessä keskustan Tanja Saarelan (ent. Karpela, nyk…) kanssa. Idea todetaan todella hyväksi ja se toteutuukin - mutta herrojen selän takana, sillä Saarela tekee vuosisadan vedätyksen.

Avoliitto paukkuu ja jekkua soljuu kurkusta alas kera muidenkin alkoholijuomien, kun kirjailija etenee katastrofista toiseen. Seiskan lööpit vain eivät aukene. Moraalisatiirikon on lähdettävä kotiseuduille Kemiin jäänmurtaja Sammolle tuulettamaan aivoja, ja vasta siellä rauhoittumisen ohella kirjailija pääsee irti kaihertavasta kateudestakin.

Kirja on ”hulvaton” kirjailijaelämän ja nykyajan kuvaus. Ottakoon sen todesta ken tahtoo.
(Satu Vähämaa/ Sanojen aika)
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

300

Kustantaja

Kieli

Lisätietoja

ISBN 978-951-20-8300-8.