Marianne - Napoleonin tähti

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

6/1969

Teosarvio

Catherine-sarjan onneksi lopulta päätyttyä muuttumattomaan onnen auvoon, on nyt ripeästi tuotettu tyhjäksi jääneeseen tilaan saman tekijän uhkea Marianne, jonka ravakka valkyrian olemus luontuu jo tässä ensi kättelyssä yhtä hyvin miekanmittelöihin ja tappoihin kuin salonkien sulolauleloihin - ties vielä tässä vaiheessa, mihin jatkoissa ehtiikään. Vauhti on niin kiihkeä, ettei henkilöihin juuri ehdi tutustua, mutta eipä tuo liene ollut tarkoituskaan - lukekoon kukin historiasta, mitä nuo olivat miehiään Napoleonit, Talleyrandit, poliisiministeri Fouchét sun muut. Pääasiahan toki on, että Sankaritarta kiikutetaan huimaa vauhtia jumalten kiikussa ruusuista rapaan, palvonnan kohteesta vainottuun pakolaiseen - vuorotahtia, ylös-alas.