Varhainen syksy

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1934

Teosarvio

Romaani Amerikan maaseudulta. Pentlandien suku on vanha ja mahtava, mutta vaikea on sellaisen älykkään ja eloisan ihmisen kuin kartanon voimakkaan vanhan omistajan vähäpätöisen pojan vaimon, Olivian, siihen sulautua, siksi ahdasta ja kovaa tuo elämä hänestä on. Löytääpä hän vielä kirjeitä, jotka saattavat koko suvun arvossapidetyn historian odottamattomaan valoon. Mutta kuinka onkaan, vaikka Olivia tuntee voivansa saavuttaa henkilökohtaisen onnen rakastamansa miehen kanssa, hän lopultakin vapaaehtoisesti kieltäytyy lähtemästä ja jää paikoilleen, tuntien sittenkin jo kuuluvansa niin tuohon vieraaseen sukuun, ettei voi sitä jättää.
Vaikuttava, taitavasti kirjoitettu psykologinen romaani.