Liput liehumassa

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1936

Teosarvio

”Liput liehumassa” ilmestyi alkukielellä yli puolen vuosisataa sitten (1884), ja on sen yli epäilemättä jo monessa kohden ehtinyt laskeutua ajan tomua, samalla kuin sen parhaat sivut (esim. viimeinen luku) yhä vieläkin loistavat vanhentumattoman tuoreina. Romaani kertoo taistelusta, johon Thomas Rendelen, rappeutuneen suvun jälkeläinen, ryhtyy perinnöllisyyden vaikutuksia vastaan itsessään ja olojen ahtautta ja moraalin mataluutta vastaan kotikaupungissaan, julistaen uusine kouluohjelmineen ja kouluineen miehen ja naisen tasa-arvoisuutta sekä molempien sukupuolien samanlaista siveellistä vastuuta. Ilmestynyt suomeksi v. 1910.