Ruotsin pauloissa

Alopaeuksen Pimeyden ytimen keskushahmo Mirjam halusi vapauden ja solidaarisuuden maailmaa. Kun niukkatuottoinen kirjailija nyt palaa, tällä kertaa uuden kotimaansa Ruotsin kriitikkona, on ongelmana mielestäni paljolti se, että hän vapauden merkitystä korostaessaan paljolti laiminlyö solidaarisuuden ja ainakin jättää näiden kahden käsitteen yhteensovellettavuuden vaille analyysiä. Itse kirjasta käy ilmi ainakin kolme olennaista taustatekijää: kirjailija on, kuten hän usein toistaa, "juuret tuulessa", vailla omakseen kokemaansa kotimaata ja miljöötä, itsekriittisyydessään hän on romaaninkirjoittajana julkisesti vaiennut pitkään, ja poliittisesti hän on pettynyt sosialidemokratiaan. Tuloksena on harvinaisen avoin ja rehellisentuntuinen pohdiskelukirja, jota lukee äärimmäisen kiinnostuneena siitä huolimatta että muoto on epätarkoituksenmukaisen höllä ja että esimerkkiaineiston kirjavuus jättää kovin monet Ruotsin yhteiskuntaa kritikoivat havainnot pelkän väitteen varaan. Huomiota herättää myös, että Alopaeus näkee pahan juurina nimenomaan poliitikot ja sivuuttaa taloudellisen vallan vaikutuksen tutkistelun perin vähällä. Luulen myös että hänen olisi ollut parempi jakaa aineistonsa kahdeksi kirjaksi, sijoittaa Suomessa liikkuvat muistelmaluonteiset osuudet toiseen ja Ruotsin ajankohtaiskritiikki toiseen: näin olisi vältytty tahattoman harhaanjohtavilta rinnastuksilta, Myönnän, että teos tällöin olisi menettänyt henkilökohtaisimmat sävynsä.