Pimeyden ydin

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1/1967

Teosarvio

Alopaeuksen 'Pimeyden ydin' on yleislaadultaan kehitysromaani: älykkään, rohkean ja rehellisen naisen vuosia kestänyt henkinen 'jaakopinpaini' kohti vapautumista kaavoittuneiden ajatustottumusten ahdasalaisuudesta avarampaan elämännäkemykseen. Suomenruotsalaisen kulttuuriperinteen katsomuksiin jo kehitysvuosinaan varauksin suhtautunut nuori tyttö kypsyy henkiseen itsenäisyyteen naisena vasta Ranskassa viettämiensä vuosien kuluessa, mistä käsin kotimaasiteen kipeä kaksinaisuus kasvattaa hänessä kirjoittamisen tarpeen, sisäisen vaateen 'puhua älylle tekstin välityksellä' niin, että sen vastaanottajan oma ajatus aktivoituisi uusiin impulsseihin totunnaisuuksien ulkopuolella henkisen tuuletusvaran hyväksi. Jossakin kohden teostaan tekijä ilmaisee kirjalliseksi tavoitteekseen tekstin, jonka ajatuksille hänessä itsessään todella on kate. Tässä tavoitteessaan hän on onnistunut, siksi hänellä on varaa olla selkeä, ja sen vuoksi hänen sanansa myös sattuu.