Kielletty päiväkirja

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

4/1957

Teosarvio

Omalla hiljaisella tavallaan varsin mielenkiintoinen ja ajatuksia antava kirja. Päiväkirjamuotoa on siinä käytetty taitavasti, uskoo todella, että kirjan päähenkilö näin on voinut panna salaa paperille tunteitaan, jotka häntä vähitellen itseäänkin ihmetyttävät. Kyseessä on vastuunalaisessa ansiotyössä kodin ulkopuolella oleva virkamiehen vaimo, jolla on kaksi aikuista lasta. Päiväkirja valottaa suhdetta perheenjäseniin ja sitten tulee lisäksi rakastuminen liikkeen johtajaan. Tietysti italialainen ympäristö antaa tälle oman värinsä, mutta joukossa on paljon myös yleispätevää keski-ikäisen naisen psykologiaa.