Hanni

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1/1966

Teosarvio

Takakannen mainos tekee tälle kaidalle esikoiskirjalle karhunpalveluksen, sillä sen ylisanaisuudesta ärsyyntynyt lukija ei jaksa enää edes nähdä niitä muutamia hyviä yksityiskohtia, joita kirjassa sentään on, vaikka se kokonaisotteeltaan onkin kapea ja hysteerinen. Murrosikäinen Hanni elää päivä päivältä kiristyvässä omassa kehässään kasvattaen tasapainottomassa mielessään kaunaansa muita kohtaan, kunnes ahdistus puhkeaa mielisairaudeksi. Hannin yksinäisyys ja eristyneisyys johtuvat osittain avioerossa menetetyn isän ja piittaamattoman äidin luomasta tyhjiöstä kodissa, mutta suuri osa Hannin kanssaihmisiinsä osoittamista syytöksistä kilpistyy siihen kirjan sivuilta henkivään tosiasiaan, että tyttö on siinä määrin henkisesti tasapainoton ja sairas, ettei tavallisten ihmisten myötämielinenkään suhtautuminen olisi häntä tavoittanut eikä vapauttanut terveeseen elämään ilman ammattiapua. Jälkikäteen liitetty esipuhekaan ei korjaa eräänlaista 'sairaskertomuksen' vaikutelmaa.