Pako pohjoiseen

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

6/1983

Teosarvio

Thomas Mannin pojan 1934 ilmestynyt teos pohjautuu tekijän käyntiin Aminoffien vieraana pari vuotta aikaisemmin. Hän toteaa itse kuin kriitikon äänenpainoin muistiinpanoissaan: "Klassinen ristiriita rakkauden ja velvollisuuden välillä eletään tässä jälleen kerran, niin naiivin ankarana, niin nuorekkaan tunteikkaasti kuin se tapahtuisi ensimmäistä kertaa." Saksasta kommunistiystäviensä kanssa paennut Johanna tutustuu opiskelutoverinsa Karinin veljeen, hermoheikkoon Ragnariin, jonka kanssa elää ailahtelevan rakkaustarinan mielettömällä automatkalla halki Suomen pohjan perukeille. Täällä sähke taistelutoverin kaatumisesta saa velvollisuuden voittamaan. Mann toteaa romaanin syntyneen nopeasti ja huolimattomasti, kuin saneltuna, mutta tietystä viihdemäisestä tapahtumien töksähtelevästä muistiinmerkitsemisestä huolimatta kasvaa esiin mielenkiintoisia ajatuskulkuja saksalaisuudesta, suomalaisuudesta, miehen ja naisen sekä naisen ja naisen välisestä rakkaudesta.