Matka Betlehemiin

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

10/1968

Teosarvio

Raamattu on antanut kovin niukat viitteet Jeesuksen syntymää kunnioittamaan saapuneista Itämaan tietäjistä, jotka vain tähteä seuraten tekivät pitkän matkansa. Tekijä on epäilemättä joutunut käyttämään sekä mielikuvitustaan että eläytymiskykyään sepittäessään noiden kolmen miehen toisiinsa kietoutuneet elämänvaiheet samalla kun hän on kuvannut Marian ja Joosefin kypsymistä raskaaseen ihmisosaansa Jeesuksen maallisina vanhempina. Jo ennen suomennetuissa historiallisaiheisissa viihderomaaneissaan Lofts on osoittautunut sympaattisen täyteläiseksi ja taitavaksi historian elävöittäjäksi, ja ilmeisellä lämmöllä hän on paneutunut tähänkin kaukaiseen uskonnon historian kauteen. Uskon, että romaani etenkin uskonnollisten aiheiden ystävälle on mieluinen lukukokemus.