Lohen silmä

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1/1963

Teosarvio

Kirjoittaja on tunnettu ruotsalainen kalamies, kirjailija ja valokuvaaja. On vaikea sanoa, minkä piirteen tässä sijoittaisi merkitsevimmäksi. Kirjasta on syntynyt sopusointuinen, harras kokonaisuus, jossa sana tukee kuvaa ja kuva sanaa ja jossa kalastuksen hienoudet tunnetaan sekä asioina että tunnelmina. Ja kaiken taustana on pohjoisten kalavesien kauneus ja rauha. Kun suomennoskin on poikkeuksellisen hyvä. on saatu aikaan laadussaan korkeatasoinen kirja.