Maigret epäröi

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

3/1987

Teosarvio

Ei kai vain Simenon ole jo elinaikanaan alkanut julkaista pöytälaatikkojäämistöään, kun "uusi ja ennen suomentamaton" Maigret-sarjan teos "Maigret epäröi" vaikuttaa muuhun sarjaan verrattuna niin peräti heiveröiseltä ja väkisin väännetyltä. Maigretko muka lähtisi henkilö henkilöltä kuulustelemaan vauraan ja tunnetun lakimiehen perhekuntaa ja palvelusväkeä pelkän epämääräisen tulevaan murhaan vihjailevan kirjeen perusteella ja vätystäisi tuntikausia talossa huolesta harmaana, vaikka rikosta ei edes ole tapahtunut?! Olettaa sopii, että Pariisin poliiseilla on riittämiin työtä jo tehtyjen rikostenkin selvittämisissä. Ja kun talossa sitten murha tapahtuu, Maigret apureineen palaa jahkailemaan perhekunnan asioita vielä toiseksi mokomaksi, ja niin ottaa Maigret jutun sydämelleen, että sen kuin ihmeen kaupalla selvitessä suistuu jopa ilmiselvään työmaajuopotteluun. Mielestäni olisi ollut armeliaampaa jättää tämä Maigret suomentamatta.